torstai 22. marraskuuta 2012

Veljesten tunteikas pakeneminen

Rakkaat pojat on Tarja Leinosen ensimmäinen rikosromaani. Aikaisemmin hän on kirjoittanut pienoisromaaneja ja novelleja. Leinonen on toiminut vapaana kirjailijana vuodesta 1999. Hän toimi aikaisemmin puutarhurina, sairaalassa ja kirjastossa. Kirjan kustantajajana toimii Myllylahti, joka julkaisi kirjan vuonna 2010. Sivuja kirjassa on 201.

Leinosen ensimmäisessä rikosromaanissa on kolme keski-ikäistä veljestä, jotka pakenevat tekemiään rikoksia ympäri Suomea Norjaan asti. Kolmas veljeksistä tulee myöhemmin mukaan, ja muut ovat vähän närkästyneitä kun hän lupasi tulla nopeammin. Miesten äiti matkaa myös mukana ympäri Suomea, mutta se ei paljoa veljesten matkaa haittaa. Lopulta veljekset ja heidän äitinsä päätyvät saarelle, jossa on miehiä pakoilevia naisia. Miehet eivät tiedä, että heidät on ottanut huomioon poliisi, joka näkee veljekset aina välillä oudoissa tapahtumissa. Löytääkö poliisi kuitenkaan veljeksiä, jotka kuuluisivat rikostensa perusteella vankilaan?

Päähenkilöinä kirjassa toimivat veljekset eivät ole nähneet toisiaan pitkiin aikoihin, kunnes menevät kaikki etsimään äitiään suviseuroista. Kolmas veljeksistä ei kuitenkaan pääse perille asti, mutta liittyy myöhemmin matkaan. Veljesten rakas äiti on iloissaan, kun näkee hänen lapsensa pitkästä aikaa yhdessä. Äiti ei paljoa tule esille kirjassa, mutta saa kuitenkin hämmennystä aikaan lukijassa. Minusta äiti kuitenkin sopii veljesten mukaan Suomen kiertueelle. Kirjassa esiintyy myös veljesten vaimoja. Heistä yksi kulkee joissain vaiheissa mukana, ja kahdesta muusta toinen on muuttanut ja toinen muuttamassa pois miestensä luota.

Kirjan miljöinä toimii Suomen lähinnä pohjoisessa olevia kaupunkeja. Myös lopussa on Norjaa ja saari, joka sijaitsee jäämerellä. Saaresta sai kuvan, että se on kaunis ja hyvin pidetty. Siellä on naisille tarkoitettu iso talo, ja vierailijoille on myös talo meren rannassa, sinen veljekset ja heidän äitinsä sijoitettiin. Veljekset käyvät matkan varrella myös huvilassa, jossa poliisi näkee heidät toisen kerran. Saari toimii hyvänä piilopaikkana veljeksille ja lukijalle saattaa tulla käsitys, että löytääköhän poliisi heitä kuitenkaan. Minusta saari oli hyvä paikka kirjan loppu miljöölle, mutta miten veljekset sinne päätyivät jäi vähän epäselväksi.

Kirjan kieli on hyvin helppolukuista.  Kieli on myös hyvää, siinä ei käytetä melkeinpä yhtään puhekielistä sanaa. Vuoropuheluita ei ole paljoa, niitä kirja kyllä kaipaisi enemmän. Silloin saisi paremman kuvan veljeksistä ja muista sivuhenkilöistä.

Rakkaat pojat kirjassa teksti on isoa, ja rivit eivät ole toisissaan kiinni. Kirjassa oli veljesten vaimojen lähettämiä kirjeitä heidän miehilleen, ja myös muiden kirjeitä, joita he lähettelevät toisilleen. Nämä kirjeet saivat minut ainakin raiteilleen taas lukemisessa, koska kirjan juoni pomppi mielestäni vähän liian nopeasti aiheesta toiseen. Mutta lopussa, kun miehet jäävät saarelle, niin saa juonesta hyvin kiinni, ja alkaa tajuamaan myös alkuhetkien tapahtumia. Kirjan joistain yksityiskohdista voisi selittää vähän tarkemmin, jotta pääsisi hyvin sisälle veljesten ajatteluun ja siihen, mikä lopulta oli veljesten päämäärä. 

Kirja ei noudattanut tavallista dekkarin luonta, vaan siinä ei kerrottu tarkasti veljesten tekemistä rikoksista, ja yksi rikos jäi jopa kokonaan auki, että mitä siinä oikeastaan tapahtui. Mutta kirjassa veljeksiä etsii kuitenkin poliisi, mikä on tyypillistä dekkareille.

Lukukokemuksena kirja oli ihan hyvä, mutta muutamat kohdat jäivät epäselviksi. Alussa odotti, että milloin kirja alkaa kunnolla, mutta vasta lopussa sai lisäintoa lukemiseen. Kirja oli pääosin kuitenkin hyvä ja lukemisen arvoinen.
Suosittelisin kirjaa aikuisille lukijoille, ja sellaisille, jotka ovat lukeneet paljon. 




perjantai 26. lokakuuta 2012

Kaikki harrastukseni

Minulla on ollut kaikenkaikkiaan kuusi harrastusta. Kolmevuotiaana aloin laskettelemaan perheeni kanssa. Isä ja äiti opettivat pääasiassa minua, mutta kävin myös joskus hiihtokoulussa. Neljävuotiaana menin luistelukouluun. Olin siellä noin 3 vuotta, kunnes siirryin muodostelmaluistelu joukkueeseen. Kahdeksanvuotiaana aloitin golfin pelaamisen, kävin pelailemassa sitä aina välillä. Myös kahdeksanvuotiaana siirryin kilpailevaan joukkueeseen muodostelmaluistelussa. Se vei paljon vapaa-aikaa, mutta silti aloitin 11-vuotiaana pelaamaan pesäpalloa. Pesäpallosta tuli minulle tärkeä harrastus, joten jatkoin sen pelaamista. 14-vuotiaana lopetin muodostelmaluistelun, se vei liikaa aikaa, ja se alkoi tuntua vain siltä että harjoituksissa on pakko käydä.Golfin olin lopettanut vähän vahingossa, kun muodostelmaluistelu vei kaiken ajan.
         Lopetettuani muodostelmaluistelun pystyin aloittaman pelaamaan jääpalloa. Olin 15-vuotias kun aloitin sen. Vielä jääpallon jälkeen aloitin jääkiekon kaverini yllytyksestä, sen aloitin vasta ihan äskettäin.

tiistai 28. elokuuta 2012

Harrastukseni

Tärkeä harrastukseni on pesäpallo. Menin 11 vuotiaana pesiskouluun, jonka jälkeen kaverini sanoi aloittavansa harrastamaan pesäpalloa. Sain siitä sitten idean, että minä myös voisin aloittaa harrastamaan sitä. Pesäpallo tuntuikin kivalta lajilta, joten jatkoin sitä silloisen harrastuksen muodostelmaluistelun ohella. Pesäpallo jäi varsinkin talvella kakkoslajikseni, koska luistelu harjoituksia oli melkein joka päivä. Mutta kun lopetin muodostelmaluistelun 3 vuotta sitten, niin pesäpallosta tuli minulle tärkeä harrastus. Aloitin myös jääpallon  2 vuotta sitten, mutta sitä harrastan vain talvisin.
    Kesällä pesäpallo harjoituksia on noin 3-4 kertaa viikossa ja melkein joka viikonloppu tai myös arkisin on pelejä. 6 päivän mittainen leiri on myös ollut joka kesä. Talvisin harjoituksia on myös 3-4 kertaa viikossa ja niistä osa ovat juoksu tai voima harjoituksia. Pesäpallo tulee viemään enemmän aikaa elämästäni tulevina vuosina, koska siirryn c-tytöistä b-tyttöihin. Joten harrastukseen pitää käyttää paljon aikaa.  
     Olisi mukavaa päästä pelaamaan ihan ylimmälle sarjatasolle, eli naisten superpesikseen.
Mutta päätavoitteeni on kuitenkin, että olisin varma pelaaja. Eli valmentajat luottaisivat minuun, että ei kenenkään tarvitsi pelätä jos otan palloa kiinni. Haluaisin että minut laitettaisiin pelaamaan mahdollisimman moneen peliin, että ei tarvitse maksaa pelimatkoista vaikka ei itse siellä ole.