Tärkeä harrastukseni on pesäpallo. Menin 11 vuotiaana pesiskouluun, jonka jälkeen kaverini sanoi aloittavansa harrastamaan pesäpalloa. Sain siitä sitten idean, että minä myös voisin aloittaa harrastamaan sitä. Pesäpallo tuntuikin kivalta lajilta, joten jatkoin sitä silloisen harrastuksen muodostelmaluistelun ohella. Pesäpallo jäi varsinkin talvella kakkoslajikseni, koska luistelu harjoituksia oli melkein joka päivä. Mutta kun lopetin muodostelmaluistelun 3 vuotta sitten, niin pesäpallosta tuli minulle tärkeä harrastus. Aloitin myös jääpallon 2 vuotta sitten, mutta sitä harrastan vain talvisin.
Kesällä pesäpallo harjoituksia on noin 3-4 kertaa viikossa ja melkein joka viikonloppu tai myös arkisin on pelejä. 6 päivän mittainen leiri on myös ollut joka kesä. Talvisin harjoituksia on myös 3-4 kertaa viikossa ja niistä osa ovat juoksu tai voima harjoituksia. Pesäpallo tulee viemään enemmän aikaa elämästäni tulevina vuosina, koska siirryn c-tytöistä b-tyttöihin. Joten harrastukseen pitää käyttää paljon aikaa.
Olisi mukavaa päästä pelaamaan ihan ylimmälle sarjatasolle, eli naisten superpesikseen.
Mutta päätavoitteeni on kuitenkin, että olisin varma pelaaja. Eli valmentajat luottaisivat minuun, että ei kenenkään tarvitsi pelätä jos otan palloa kiinni. Haluaisin että minut laitettaisiin pelaamaan mahdollisimman moneen peliin, että ei tarvitse maksaa pelimatkoista vaikka ei itse siellä ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti