maanantai 18. marraskuuta 2013

B Kolmen nuoren miehen vapaata elämää

Luin Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanin, joka on kirjoitettu vuonna 2004. Kirjan päähenkilöt ovat kolme nuorta miestä, jotka eivät käy töissä. He tekevät sukupuolelleen oiminaisia asioita, kuten juovat kaljaa ja juttelevat kaikesta mitä nyt sattuu mieleen tulemaan, eivätkä myöskään pysty kertomaan avoimesti tunteistaan. Henkilöt ovat hyvin laiskoja, joten heille ei kelpaa edes pieni työ josta olisi saanut tarpeeksi rahaa päivän ostoksiin. 
     Kirjassa päähenkilöillä ei ole erityistä tapahtumaa, jossa he olisivat mukana, vaan siinä kerrotaan heidän elämää yhtenä kesäisenä päivänä. Henkilöt juttelevat paljon eriliaisista asioista, joten heidän reagointiaan eri asioihin tai muutenkaan käyttäytymistä ei tuoda paljoa esille. Teoksesta saa kuvan, että miehet pärjäävät ja menestyvät elämässä, jos he tekevät töitä, mutta päähenkilöt vaikuttavat siltä, ettei he haluaisivatkaan olla normaaleja työssäkäyviä miehiä. Kun he huomaavat että rahat ovat loppu, menevät he kaverinsa luo ja pyytävät häntä lainaamaan heille rahaa. Hyvinä kansalaisina myös takaavat, että maksavat lainansa takaisin heti seuraavana päivänä. 
     Kirjasta saa kuvan, että miehet ovat yleensä avoimia uusille ihmisille ja asioille, eivätkä he pelkää pahoja tilanteita. Hyvä esimerkki tästä on, kun päähenkilöt käyvät varastamassa nopan ja yhdelle heistä varastetaan kengät, kun hän oli ne sotkenut. Avoimuudesta uusille ihmisille kertoo se, kun päähenkilöt näkevät puistossa naisia ja menevät heidän kanssa istumaan ja juttelemaan. Kirjassa on myös arvostettu sitä että miehet arvostavat naisia, ja ovat heille kohteliaita.
     Kirjassa ei kerrota päähenkilöiden perheestä mitään, joten ei tiedä onko heidän vanhempansa yhtä vapaita sieluja kuin he. Ei siis tiedä onko päähenkilöt saaneet perheestä vaikutteita omaan identiteettiin, vai onko heidän omat toiminnat tehneet heistä vapaita ja ihmisiä, jotka eivät muuta tee kuin juo kaljaa ja keskustelee, ja sivussa yrittää pelata noppaa. Heidän toimintansa saattaa johtua myös siitä, kun he ovat keskenään aika samanlaisia, ei siis ole paineita mennä töihin ja perustaa perhettä. Päähenkilöillä ei mainita, että heillä olisi kumppania, joten yksi heistä mainitsee monesti että hän vain haluaisi rakkautta elämään. Kirjassa tulee myös hyvin selvästi esille, ettei miehet haluaisi puhua tunteistaan, jossain kohtaa yksi päähenkilöistä yrittää vähän sanoa rakastavansa muita, mutta lause jää kesken, muut henkilöt ymmärtävät silti häntä ja sanovat ''niin mekin sinua''. 
     Miehiä pidetään kirjassa voimakkaina, ja sellaisina että he voivat mennä sanomaan tuntemattomille asioita, ilman että tulisi hakatuksi tai muuten arvostelluksi. ja jos häntä arvosteltaisiin niin ei hän siitä masentuisi, vaan saisi lisää virtaa. Hakatuksi tuleminenkaan ei pelota, koska miehillä on kuitenkin vähän luonnollista voimaa laittaa vastaan, ellei sitten vastustajia ole enemmän kuin yksi. Tästä on kirjassa tehty kohtaus, jossa päähenkilöt ja heidän saamansa kaverit näkevät kuinka mies lyö naista, ystävykset menevät apuun ja saavat lopulta tilanteen rauhoittumaan. Miehillä on siis oikeus mennä puolustamaan ulkopuolisiakin, jos näkee että joku on vaarassa, voihan naisetkin mennä, mutta kirjassakin ne jäävät taka-alalle luultavasti siitä syystä ettei heillä ole luontaista voimaa. Kirjassa päähenkilöt joutuvat myös tilanteeseen, jossa heidän piti lähteä juoksemaan karkuun, kun moottoripyöräjengi alkaa ahdistelemaan heitä. Siinä heillä ei siis olisi enää riittänyt voima vastata vastustajille, koska heitä oli huomattavasti enemmän.
     Kirjasta saa kokonaisuudessaan sen kuvan että miehet haluavat elää rauhassa ilman mitään erikoisia tulevaisuudensuunnitelmia. Halutaan elää siinä hetkessä ja katsoa mitä elämä tuo tullessaan.

1 kommentti:

  1. Noudatat tehtävänantoa eli käsittelet Pussikaljaromaanin mieskuvaa. Sisältöä on mukavasti ja otsikko sopii tekstisi sisältöön.

    Kielessä on pieniä korjailtavia asioita, jotka nyt hiukan laskevat pisteitä. Vältä esimerkiksi pötkövirkkeitä eli virkkeitä, joissa sidot monta lausetta toisiinsa pilkkujen avulla. Kannattaa mieluummin käyttää pistettä kuin pilkkua.

    35p.

    VastaaPoista